EU-KÄÄNNÖS

Ruotsissa on varmasti paljon nähtävää. Minä näin tällä kertaa Tukholman sataman, vilauksen Gamla Stanista, hankalia reittejä tietyömaiden halki, melkein kolme tuntia maanalaista ihmisvilinää Tukholman asemalla, maalaismaisemia makuuvaunun ikkunasta sekä kolmen minuutin kävelyn verran Malmön asema-aluetta. Tuntui Ruotsilta. Väite: Maailmaa remontoidaan nykyään enemmän kuin ennen. Tukholmassa oli poikkeusjärjestelyjä heti sataman lähellä. Slussenissa oli myös tekeillä jotain suurta. Jopa vanhan kaupungin kaduilla silmiini osui useita työmaita suoja-aitoineen, ja kun pääsin Vasabronin yli ja näin jo rautatieaseman, piti vielä hoksata mistä mennään yli jäämättä Volvon alle. Ehdin asemalle ennen yhdeksää, ja juna lähti yhdentoista jälkeen. Hyydytti, enkä raaskinut tuhlata säilytyslokeroon. Niinpä kävin vain kaupassa ja istahdin eväsretkelle kohtuullisen mukavaan penkkiasetelmaan syvällä asemakompleksin uumenissa. Vaaleapuiset, viehkosti kiemurtelevat istuimet saattoivat olla jonkinlainen au...

Kolean, pilvisen iltapäivän valossa meri näyttää hiljalleen jähmettyvältä tinalta. Mitä kauemmas kohdentaa katseensa, sitä täydellisemmin pinnan pieni liike katoaa. Elämän kehto kiiltää kuolleena. Turun saariston kivilätäköt lipuvat ohi. Majakaksi naamioidun merimerkin peittää parvi tummanpuhuvia lintuja, pelkkiä varjoja auringonvaloa vasten. Jättimäisten tuulivoimaloiden siivet auttavat luotoja puskemaan vauhdilla eteenpäin. Voimalan jalusta on paksumpi kuin sen juurella oleva säänpieksämä, kaksikerroksinen tönö. Vaikutelma on omituinen, mieli yrittää korjata mittasuhteita.  Lähellä laivaa aallot elävät. Pienet väreet koristavat syvempiä poimuja, jotka puolestaan rytmittävät maininkien harjanteita. Silloin tällöin harja murtuu, ja aaltojen väliseen laaksoon leviää läjä valkoista. Valkoinen murenee yhä pienemmiksi täpliksi, kunnes sulautuu kupla kuplalta takaisin harmaaseen pintaan. Jokainen vaahtopää on ainutkertainen. Jos minä en olisi sen lyhyttä olemassaoloa todistanut, sitä tu...

En karannut sanomatta mitään. Mahdollisimman monet moikkasin ennen lähtöä. Alkoi jo tuntua vähän kohtalokkaalta, mutta silti mukavampi niin. Kiitos kaikille kivoista keskusteluista ynnä yösijoista niin Jyväskylässä, Tampereella kuin Turussakin. Paljon ehdin eri ihmisille ääneen pohtia matkani merkitystä — onko sitä, ja tarvitseeko olla? Iloinen irtiotto? Normien nollaus? Liikettä liikkeen vuoksi?  Puhelimessani on kolmen kuukauden Interrail. Samoille mikropiireille eksyvät valokuvat ja videotkin. Kaikki menee niin pieneen nykyään. Päässäni muistot toivottavasti laajenevat. Ensin kolme kuukautta tuntui valtavan pitkältä ajalta. Sitten aloin suunnitella mahdollisia paikkoja ja reittejä, eikä aikaakaan niin alkoi karsinta. Olen ehtinyt jo useammalle sanoa, että jos rahaa olisi loputtomasti, saattaisin olla jatkuvasti matkalla jonnekin. Ehkä se ei enää tuntuisi samalta? Tämä on ainakin yritys pitää blogia. En vielä tiedä, kuinka tässä käy. Palaan asiaan.