EU-KÄÄNNÖS

Toinen kokonainen päivä Napolin seudulla suuntautui Sorrentoon. Sekin kuului paikallisten suosittelulistalle — kaunis, lumoava paikka, pakollinen nähtävä! Jälleen kerran tarvitsin paikallisjunaa. Paikallisverkolla on Napolissa oma pieni sivuasemansa, Porta Nolana, vain parin sadan metrin päässä Napoli Centralesta. Liput ostetaan hupaisan pieneltä lippuluukulta hupaisan suuren hallin yhden seinän keskeltä, minkä jälkeen mennään keskellä isoa tyhjää tilaa nököttäviin liukuportaisiin — ja niillä laskeudutaan yksinkertaisempiin ja ahtaampiin käytäviin ja portaikkoihin. Harvoin jonkin paikan funktionaaliset mittasuhteet ovat tuntuneet niin huonosti mietityiltä. Vaan ehkäpä katutason pramea halli oli toisinaan tarpeen. Saattoihan siellä vaikka olla konsertteja kerran viikossa. Juna onnistui lähtemään melko tarkalleen aikataulun mukaan. Nytkin kiskot veivät Ercolanoon, mutta se oli vasta alkua. Sorrento oli kolme kertaa kauempana. Vahingosta viisastuneena etsin heti vaunuun mennessäni ikkunan...

Varmasti itse Napolissakin olisi riittänyt kaikenlaista katseltavaa. Itse ehdin lyhyen visiittini aikana katsella vain juna-aseman ympäristöä ja pientä osaa vanhasta kaupungista. Paikalliset tuntuivat lähes kilvan kehottavan käymään lähiseudun kohteissa. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä hyppäsin paikallisjunaan ja kolistelin kohti Ercolano-nimistä pikkukaupunkia aivan Napolin kyljessä. Jo matka itsessään oli kokemus. Samoin kuin kaupungin jätehuolto, myös paikallisjunaverkosto olisi kaivannut päivitystä. Liikkeelle ei päästy likimainkaan aikataulun mukaan, ja ison osan matkasta vauhti vaihteli verkkaisesta viipyilevään. Ruosteisen rapistuneita lähiömaisemia kehystivät ikkunoiden loputtomat graffitit. Junassa oli monenlaista kulkijaa, etupäässä väestön köyhintä osaa mutta myös turisteja. Eksyipä vaunuun artistikin. Musiikki oli hanurista ja laulu syvältä rinnasta. Huolimatta tunteikkaasta ja vallan kelvollisesta suorituksesta kaikkien katseet vaelsivat pitkin vaunun mielenkiintoisella t...

Olin nyt jo viidettä kertaa Italiassa. Napoli oli kuitenkin uusi tuttavuus. Saavuin päärautatieasemalle sopivasti möyhennettynä. Kolme päivää liikkeellä, ja tulopäivänä vielä melkein kahdeksan tuntia junassa.  Subtrooppinen vyöhyke puhalteli vaihteeksi pilviä aivojeni misantrooppiselle vyöhykeelle. Alkumatkasta reippaasti ylipainoinen mies hotki muovikassillisen rapisevia eväitä sellaisella vauhdilla, että joutui säännöllisesti yskimään ruoanmurusia kurkustaan pitkin pöytää. Sitten kovaääninen, kauttaaltaan eläinkuoseihin sonnustautunut nainen terrorisoi ykkösluokan vaunua vetämällä kaksi tunnin mittaista videopuhelumaratonia ja käymällä joka pysähdyksellä vaunuvälikössä hermosavuilla ovien avauduttua kahdeksi minuutiksi.  Vastapainoksi oli onneksi kauniita maisemia. Lähdimme aluksi pohjoisen suuntaan rannikkoa pitkin, ja junan oikealla puolella vilahteli tuon tuostakin auringossa kimalteleva Adrianmeri ja lukuisat pikkukaupungit lähes idyllisine satamineen. Myöhemmin, kun rat...