EU-KÄÄNNÖS

Matkan suurin tuntematon oli edessä.   Istanbul on aina tuntunut kiehtovalta ajatukselta — toisaalta tuhansien vuosien historian kannalta, toisaalta ihan vain koska se on maailman kruunaamaton kissapääkaupunki. Oli hyviä syitä olla menemättä. Tuenko turismillani jotain mitä en haluaisi tukea? Joudunko keskelle jotain minkä keskelle en haluaisi joutua? Onko kaikki liian outoa? Toisaalta, olin käynyt Putinin Venäjällä, väkijoukkojen välttely on helppoa — ja jos Istanbul olisi oudompi kuin Mongolia, niin ehkä se olisi jo ihan kokemisen arvoinen. Olisin tuskin voinut saada miellyttävämpää matkaseuraa yöjunaan. Samassa neljän vuoteen makuuosastossa kanssani oli päälle kolmekymppinen espanjalaispariskunta sekä eläkeikäinen sveitsiläisnainen. Espanjalaiset olivat minun tavoin ensimmäistä kertaa Istanbuliin menossa, mutta Paola-rouvalla oli lukuisia käyntejä takanaan. Kyllähän se rauhoittaa mieltä, kun samaan paikkaan on menossa vanhuksia ja lapsiperheitä — ja molempia oli riittänyt Plovdi...

En enää muista, miksi päädyin Varnassa yksityisasunto-tyyppiseen ratkaisuun. Ehkä hostelleja ei ollut, tai ne olivat täynnä. Ehkä koin tarvitsevani rauhaa Romanian kiireen jälkeen. Joka tapauksessa "Dream Loft in the center of Varna" (kyllä, tällä nimekkeellä se oli Booking.comissa) oli melko edullinen vaihtoehto — ja kysehän oli vain parista yöstä. En koskaan tavannut omistajaa. Kaikki hoitui netin kautta. Avaimet odottivat koodilukollisessa turvaboksissa, ja kymmenen minuutin hartaan tutkimisen ja kamppailun jälkeen sain katuoven auki.  En tiedä, mikä into monien maiden asukkailla on pitää ovissaan vanhoja lukkoja — onko uuden ja täsmällisesti toimivan asennuttaminen oikeasti liian kallista? Luulisi loma-asunnon vuokraajankin intresseissä olevan, että asiakas ei vietä pitkiä aikoja kadunlaidassa avainten kanssa ähräämässä.  Kun on todella vanha ovi ja melkein yhtä vanha lukko, kun on kaksi avainta tarjolla ja kummankin voi työntää lukkoon kahdessa eri asennossa, kun ei ole ...

En osaa sanoa, mitä tästä matkasta olisi tullut, jos olisin päättänyt joka vaiheen päivälleen ja tunnilleen. Voi olla, että olisin saanut enemmän irti itse paikoista, kun ei olisi tarvinnut välillä keskittyä miettimään seuraavia siirtymisiä. Nyt tuntui siltä, että käytin ison osan monesta päivästä oikean junan tai majapaikan pähkintään, kun olisin voinut olla kaupunkia tutkimassa. Mutta toisaalta niitä mukavia ja mielenkiintoisia hetkiäkin oli ollut riittämiin. Ja usein ne suunnittelemattomat jutut olivat olleet parempia. Pyllähdin uuteen maahan ja kaupunkiin ottamatta selvää juuri mistään, pidin silmät ja korvat auki — ja yleensä jotain kehkeytyi. Olisin menettänyt aika paljon, jos olisin sopinut joka päivälle valmiiksi jotain, ehkä jopa maksanutkin niistä jo, eikä tilaa yllätyksille olisi ollut. Toisaalta ehkä kompromissi näiden kahden lähestymistavan välillä olisi ollut ideaali. Mutta kun ei koskaan tiedä, minä päivänä ja mihin hetkeen se mainio tarjous tulee, halusin olla avoin mah...

Olin taas tapani mukaan huhuillut majoitusta ja seuraa Couchsurfingissa. Näin löytyi Tanya. Ja Tanya järjesti yhden parhaimmista päivistäni koko tähänastisella reissullani. Hän sanoi haluavansa lähteä pienelle patikalle kaupungin ulkopuolelle, ja ehdotti että liittyisin seuraan. Johan toki. Ajoimme tunnin matkan päähän kaupungista, pieneen kylään josta alkoi kansan suosima kävelyreitti läheisen vuorentapaisen rinteille. En ollut odottanut ihmeitä, mutta jyrkkä reitti vei pakahduttavan kauniille vesiputoukselle ja huumaavalle näköalapaikalle keskelle ruohon tuoksua, hyönteisten pörinää ja vuohien kellonkalkatusta. Ohi käveli ihmisiä — yksittäin, kaksittain, perheittäin. En antanut niiden häiritä. Olin vain kiitollinen, täynnä aurinkoa ja rauhaa.  Seura oli vähintään yhtä laadukasta. Yhteinen kiinnostus kieliin ja kielen koukeroihin taisi täyttää valtaosan ajastamme. Tanyan vakuuttavassa arsenaalissa oli seitsemän kieltä, ja hän opiskeli jo kahdeksatta. Hän oli myös todella hyvin per...

En tiennyt Plovdivista etukäteen juuri mitään. Kuulemma se oli ollut Euroopan kulttuuripääkaupunki hiljattain. Kuulemma se oli monin tavoin viehättävä. Koska jo Varnakin oli ollut mukava kokemus, odotukset Plovdivin suhteen olivat korkealla. Pullahdin ulos jälleen uuden juna-aseman uumenista. Monennenko? Olin jo seonnut laskuissa. Google Maps kertoi reitin, ja parin kilometrin kävelyn jälkeen löysin majapaikan. Majapaikka vaihtui kahdesti lähipäivinä, mutta siitä lisää hostellisarjan seuraavassa ilmentymässä. Plovdivissa on pitkiä suoria bulevardeja, jäyhää neuvostokorttelikkoa, mukavan vehreitä puistoja, sopivan sokkeloinen vanha kaupunki ja sinne johtava pitkä, moderni kävelykatualue, jonka keskeisin maamerkki on osittain esiin kaivettu antiikkiareena. Filippopolisin stadionia voi joko ihastella ylhäältä kävelykadulta käsin tai sitten etsiytyä alas kalliiseen kuppilaan kivikatsomon kupeeseen kahvittelemaan. Itse löysin tulevat vakiopaikkani heti ensimmäisen yön jälkeen. Olin saanut V...

Junamatka Varnasta Plovdiviin. Samassa vaunuosastossa kanssani on kolme muuta — keski-ikäinen mieshenkilö, kolmekymppinen nainen ja hieman alle kolmekymppinen nuorukainen. Ensin mainitut ovat kerrassaan miellyttäviä ja rauhallisia. Nuorukainen sen sijaan... Hän tulee vaunuun jotenkin turhalla tohinalla. Hajustetta (partavettä tai deodoranttia) on todella ylenpalttisesti. Kuuden istuimen koppi täyttyy välittömästi läpitunkevasta, tukahduttavasta lemusta. Nuoret, nuoret! Mitä te oikein nykyään teette? Vai tuoltako minäkin haisin silloin kun vielä käytin hajusteita? Kuinka monta ihmistä olen tappanut? Hän laittelee tavaroitaan hyvän tovin. Hänellä on muovikassillinen eväitä, lähinnä banaaneja, joita hän alkaakin melko pian popsia. Hän tarjoaa niitä meillekin. Kieltäydymme.  Pian hän laittaa kuulokkeet korvilleen ja kaivaa esiin puhelimen ja kuulakärkikynän. Hän tuijottaa näyttöä kiinteästi. Soittaa pari pitkää puheluakin, ääntään varomatta. Kynää hän ei varsinaisesti tarvitse, mutta ...

Varna, Zeppelin-baari, tyypillinen torstai. Tyypillinen, koska Couchsurfingin kautta toisensa löytäneet matkaajat kokoontuvat jälleen turisemaan. Vähemmän tyypillinen, koska sää on muuttumaisillaan perin ikäväksi ajankohtaan nähden. Ehdin kävellä keskustan syrjällä olevaan pubiin hyvissä ajoin ennen tapaamisen alkamista. Silloin ulkona on vielä kuivaa. Ensimmäiset pisarat kostuttavat asfalttia juuri kun ensisiemaisu oluesta kostuttaa kurkkuani. Varttia myöhemmin rännänsekainen vesi vihmoo katua koko voimallaan. Paikan oma kissa puhdistaa itseään baarijakkaralla. Yritän rapsuttaa, mutta saan kynnen sormeeni. Fair enough.  Hämärän märän keskeltä sisään putkahtelee hymyileviä, monen maan näköisiä ihmisiä. Hymyilen ja nyökkäilen takaisin. Useimmat tuntuvat tuntevan useimmat muut, tai ainakin jonkun muun. Muutamia kättelen, nimet unohtuvat helposti, ahkeroin muistaakseni. Jokaviikkoisen tapahtuman järjestäjä Martin tulee sään takia myöhässä, mutta alkaa heti iloisesti yhdistää ihmisiä. ...