Suur-Berliini

Berliini jäi taa. Seuraa mietteitä.

Tämä oli toinen kerta, kun viivyin Berliinissä pidemmän aikaa. Nyt sain ehkä vähän paremman käsityksen sen koosta ja kompleksisuudesta. Onhan se jättimäinen paikka. 

Jyväskylän rautatieaseman kokoisia paikallisasemia on vähän joka puolella, ja isoin asema, Hauptbahnhof, on kuin pari–kolme asemaa päällekkäin plus iso ostoskeskus. Kaukojunat kirskuttelevat kellariin, ja kolme kerrosta ylempänä vilistävät lähijunat. Koko komeuden yllä kaareutuu valtava lasikatto. Rakennuksen molemmissa päädyissä on yli 15 metriä korkeat lasiseinät. Nöyryys iskee kuin kirkkoon astuvaan, varsinkin jos heti osuu silmiin kaukana katonrajassa jyristelevä satametrinen lähijuna. Mikäli näkymä itsessään ei vakuuta insinöörien ihmeellisyydestä, niin luin jostain, että vaikka uuden aseman rakentamisessa oli useita todella vaikeita ja vaarallisia vaiheita, paikka suljettiin liikenteeltä vain yhden kerran, 54 tunniksi. Jos tämä pitää paikkansa, niin se on kai sitä kuuluisaa saksalaista tehokkuutta.

Alkuun isojen katujen ylittäminen voi nostaa sykettä. Pääaseman edusta on yksi vähiten luokseen kutsuvista paikoista, jos sinne päästäkseen pitää ylittää pahaenteisesti nimetty Invalidenstrasse.

Tämä neljä autokaistaa, kaksi raitiovaunulinjaa ynnä pyörä/skuuttikaistat kattava pääväylä on jo itsessään komea ilmestys, mutta lisäksi se juuri aseman kohdalla risteää valtatie 96:n kanssa. Autoja ja muita viuhuu mukavasti joka suuntaan, minkä lisäksi rakennustyömaa kaventaa yhdellä kulmalla jalankulkijoiden reittiä. Heti kun pääsee kadun yli aseman pieneen pihaan, pitää vielä muistaa väistellä ahtaalla alueella möyriviä takseja. Aina tietenkin pätee yksi sääntö: Seuraa paikallisia jalankulkijoita! Tosin kansainvälisellä asemalla joutuu aina hetken arvailemaan, kuka on paikallinen.

Koko maata hallitaan Berliinistä käsin — ja siinä sivussa varmasti puolta Eurooppaa. Pääaseman toisella puolella avautuu näkymä Spree-joen yli, missä kohoavat lukuisat hallintorakennukset. Vaikka vanha Valtiopäivätalokin on korkeine kupoleineen vaikuttava, se tuntuu verraten pieneltä Spree-joen molemmin puolin jatkuvan, pitkälle Tasavallanpuistoon työntyvän Band des Bundes -kompleksin rinnalla. Band des Bundes on 2000-luvun puolella valmistunut kokonaisuus, johon kuuluu muun muassa liittokanslerinvirasto — yksin sekin jo valtava möhkäle. Joenrannassa ja puistoalueella viihtyy varmasti kesälämpimillä kymmenettuhannet ihmiset, ja jo nytkin, kirpakassa kevätilmassa, silloilla liikkui laumoittain turisteja arkkitehtien visioita pällistelemässä. 

Uudesta hallintoalueesta itään ja pohjoiseen levittyy vanhempi vallan keskus. Brandenburgin portilta alkavan Unter den Linden -kadun varrella riittää pergamentin väristä kivi- ja betonirakennusta vaikka muille maille jaettavaksi. Sillan jälkeen on saarellinen museoita ja äärimmäisen vaikuttava Tuomiokirkko, ja toisen sillan jälkeen isojen aukioiden, kirkkojen ja suihkulähteiden ohi päästään Alexanderplatzille ihmettelemään kahta Berliinin modernimpaa maamerkkiä: Maailmankelloa ja Televisiotornia. Nyt kun kirkontornit jo hukkuvat monien korkeiden kerrostalojen viidakkoon, niin Televisiotorni antaa aina suunnan.

Myös ydinkeskustan ulkopuolella, ruutukaavoitetulla asuinalueella, kaupunki saattaa yllättää koollaan. Kun lähtee kiertämään korttelia, saa varautua siihen että tulee kiertäneeksi neljä korttelia — osa isoista kortteleista jakautuu pienempiin vain joltakin syrjältään. Mutta melkein minne vain eksyykin, vastaan tulee jokin koristeellinen kerrostalo tai pieni puistonkulma patsaineen. 

Vaikka kävelin joka päivä reilut kymmenen kilometriä, olen luultavasti vasta raapaissut pintaa. Lähes joka asemalla, missä S-Bahn pysähtyi, ympärillä tuntui avautuvan ihan erilainen kaupunki.

Ymmärrän hyvin, jos jonkun silmään Berliini vaikuttaa liian suurelta, likaiselta, kylmältä tai muulla tavoin luotaantyöntävältä, mutta sen lämpö on ihmisissä ja pienissä paikoissa — niistä lisää seuraavaksi.

En tiedä, mitä järkeä on panna hevoset juoksentelemaan noin kapeissa paikoissa, mutta huvinsa kullakin. Jos teillä on kysyttävää, kääntykää Carl Gotthard Langhansin puoleen — sehän tämän portin suunnitteli.

Moderni portti? Liittovaltion keskusyksikkö Band des Bundes kurkottaa konkreettisesti ja symbolisesti joen yli. Spree-jokihan oli osa Berliinin muurin rajalinjaa, ja moni pakoon yrittänyt hukkui tai ammuttiin jokeen. Oletan että tämä oli suunnitteluvaiheessa tietoinen ratkaisu.

Torni vartioi.

Aleksanderplatz pyörryttää.

Hauptbahnhof juovuttaa.