Meriaatteita

Kolean, pilvisen iltapäivän valossa meri näyttää hiljalleen jähmettyvältä tinalta. Mitä kauemmas kohdentaa katseensa, sitä täydellisemmin pinnan pieni liike katoaa. Elämän kehto kiiltää kuolleena.

Turun saariston kivilätäköt lipuvat ohi. Majakaksi naamioidun merimerkin peittää parvi tummanpuhuvia lintuja, pelkkiä varjoja auringonvaloa vasten. Jättimäisten tuulivoimaloiden siivet auttavat luotoja puskemaan vauhdilla eteenpäin. Voimalan jalusta on paksumpi kuin sen juurella oleva säänpieksämä, kaksikerroksinen tönö. Vaikutelma on omituinen, mieli yrittää korjata mittasuhteita. 

Lähellä laivaa aallot elävät. Pienet väreet koristavat syvempiä poimuja, jotka puolestaan rytmittävät maininkien harjanteita. Silloin tällöin harja murtuu, ja aaltojen väliseen laaksoon leviää läjä valkoista. Valkoinen murenee yhä pienemmiksi täpliksi, kunnes sulautuu kupla kuplalta takaisin harmaaseen pintaan. Jokainen vaahtopää on ainutkertainen. Jos minä en olisi sen lyhyttä olemassaoloa todistanut, sitä tuskin todisti kukaan muukaan.

Tämänpä hauskasti rinnastan elämään, kas tällä tavoin:

Mitä lähemmäs katson, sitä enemmän näen yksityiskohtia, jokaisen vastaantulevan ihmiskohtalon ainutkertaisuuden. Me nousemme samasta merestä, ja palaamme siihen ennen aikojamme — useimpien koskaan meistä tietämättä. Matka pitää luovia kaikenlaisten esteiden lomitse. On kareja ja luotoja, on tummien varjojen valtaamia majakoita jotka eivät välttämättä edes ole majakoita, on suuria lupauksia vauhdista ja edistyksestä sellaisissa mittasuhteissa että niitä on lähes mahdotonta hahmottaa.

Ja kuten elämässäkin, lopulta päästään Maarianhaminaan.  



Suomen harmaudesta...

















...Ruotsin auringonpaisteeseen 

(pahoittelen kuvan suttuisuutta — se on laivan ikkunaan Suomen puolelta tarttunutta likaa)



Kommentit

Mettuska sanoi…
Suomen harmaa likakin tähyää sveamamman huomaan.
23/3/25
Antti Viitamäki sanoi…
Jos lika kaipaa puhtautta, niin onko se itsetuhoinen? Hm!
6/4/25
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hostellielämää, osa 10: Napoli ja Genova

Kuva
Kuten jo luikahti julki aiemmissa blogeissa, yösija Napolissa löytyi hyvin läheltä juna-asemaa. No, matka oli lyhyt metreissä, mutta pitkä minuuteissa. Hostel Mancini oli parin korttelin päässä Piazza Giuseppe Garibaldi -aukiolta. Kolmen sadan metrin matkalle mahtui kuitenkin monta hankalasti ylitettävää tietä. Heti aseman ulko-ovien edessä oli sentään liikennevalot, jotka silloin tällöin paloivat hetken aikaa vihreinä jalankulkijoille. Aukion toisessa päässä piti ylittää katu pienelle kaistaleelle jossa Garibaldi pönötti ikuisen puluparven vartioimana, ja kaistaleelta asuinrakennusten puolelle odotti toinen katu. Napolin liikenne on moottoriajoneuvojen dominoimaa. Esimerkiksi mainitulle patsaalle ja sieltä pois oli katuun merkitty suojatiet — mutta liikennevalot puuttuivat.  Autojen keskelle oli vain määrätietoisesti käveltävä. Tämän ohjeen sain paikallisilta. Kun astuu kadulle ja kävelee tasaisin askelin yli, autoilijat kyllä näkevät ja väistävät. Mitään taukoa autovirtaan ei ole...
Lue lisää

Suur-Berliini

Kuva
Berliini jäi taa. Seuraa mietteitä. Tämä oli toinen kerta, kun viivyin Berliinissä pidemmän aikaa. Nyt sain ehkä vähän paremman käsityksen sen koosta ja kompleksisuudesta. Onhan se jättimäinen paikka.  Jyväskylän rautatieaseman kokoisia paikallisasemia on vähän joka puolella, ja isoin asema, Hauptbahnhof, on kuin pari–kolme asemaa päällekkäin plus iso ostoskeskus. Kaukojunat kirskuttelevat kellariin, ja kolme kerrosta ylempänä vilistävät lähijunat. Koko komeuden yllä kaareutuu valtava lasikatto. Rakennuksen molemmissa päädyissä on yli 15 metriä korkeat lasiseinät. Nöyryys iskee kuin kirkkoon astuvaan, varsinkin jos heti osuu silmiin kaukana katonrajassa jyristelevä satametrinen lähijuna. Mikäli näkymä itsessään ei vakuuta insinöörien ihmeellisyydestä, niin luin jostain, että vaikka uuden aseman rakentamisessa oli useita todella vaikeita ja vaarallisia vaiheita, paikka suljettiin liikenteeltä vain yhden kerran, 54 tunniksi. Jos tämä pitää paikkansa, niin se on kai sitä kuuluisaa sak...
Lue lisää

Sekunteja pimeyksien välissä

Italian länsirannikon päärata on junamatkustajan näkökulmasta monin tavoin kiinnostava, toisaalta vähän turhauttavakin. Napolista pohjoiseen mennään Rooman ja Pisan kaltaisten aarteiden kautta sekä pitkän matkaa aivan rannikolla, mutta maisemat eivät aina ole sen mukaisia.   Roomaan koukattaessa näkee lähinnä 1900-lukulaista kerrostaloa. Ainoana selkeänä piristyksenä juuri ennen asemaa vasemmalla puolella komeilee Via Casilina Vecchian akvedukti.  Vaihtoaikani Rooman Terminissä riittää siihen, että seuraavaan junaan ei tarvitse juosta. En poistu laiturialueelta turvaporttien ulkopuolelle, saati että kävisin kuikuilemassa miltä keskusta nykyään näyttää. Rooma, varsinkin juna-aseman ympäristö, on riittävän tuttu kahdelta aiemmalta reissulta. Laitureilla on käteviä eväsautomaatteja, joista saan täydennystä leivän ja vichypullon verran.  Pisan läpi huristeltaessa saattaa talojen välistä saada silmäyksiä katedraalin kupolista ja jopa siitä hassusta tornista. Muuten kaupunki nä...
Lue lisää