Hostellielämää, osa 3: Krakova

Krakovassa toistui melkein sama juttu kuin Wrocławissa. Olin varannut hostellin yhdeksi yöksi, ja seuraavana päivänä vaihdoin. Syyt olivat tosin toiset.

Kun hostelleja selailee kymmenittäin Hostelworldissa ja Booking.comissa, niiden nimet ja sijainnit sekä niiden tarjoamat palvelut menevät äkkiä sekaisin. Jos olisin tajunnut, että ensimmäiseksi yöksi valitsemani hostellin nimi oli W94, en ole varma olisinko lopulta päätynyt siihen. Wrocławin kokemus syyhysi edelleen kirkkaana mielessä ja raajoissa. En ole edes kummemmin ottanut selvää asiasta, mutta veikkaan kyse olevan jonkinlaisesta hostelliketjusta. Monet edullisemmatkin majapaikat ovat nykyään ketjuissa.

Krakovan W94 oli hyvin erilainen systeemi. Se toimi ensinnäkin täysin itsepalveluna. Sain viestin, missä kerrottiin osoite, ovikoodi, tarkka kerros ja ovi sekä toinen koodi jolla sain turvalokerosta asuntoni ja huoneeni avaimet. Oletettavasti kaiken tämän järjestäminen on helpompaa ja halvempaa kuin ihmisvoimainen vastaanotto. Olisi vain mukava, jos asia kerrottaisiin hyvin selkeästi heti hostellin profiilisivun ylälaidassa.

Kun saavuin oikeaan osoitteeseen, minua katseli tiukan Y-risteyksen puristuksissa vanha, komea arvotalo. Menin ensimmäiselle näkemälleni ovelle. Ovikoodia oli vaikea antaa, koska syöttölaitteesta puuttui yksi ohjeistuksessa kerrottu merkki. Kiersin oikealle sivulle, löysin uuden oven, sama ongelma. Kiersin vasemmalle sivulle, ja viimein tärppäsi. 

En osaa sanoa, mikä tämä rakennus oli aikoinaan ollut — ehkä hotelli tai kallis asuintalo, ehkä jotain ihan muuta. Nyt se oli synkänpuoleinen, ja tunnelmassa oli hieman samaa koulumaisuutta kuin edellisenkin kaupungin W94:ssä. Korkeutta ja avaruutta riitti. Jykevät portaat veivät oikeaan kerrokseen. Niinkin hulluilta kuin ohjeet avaimen saamiseksi olivat tuntuneet, ne kuitenkin toimivat.

Pääsin sisälle asuntooni, minkä jälkeen piti vielä etsiä oikea huone. Käytävää riitti. Vaikea kuvitella että tämä oli ollut luksusasunto. Ehkä sittenkin jonkin muinaisen yhtiön toimisto. Lattiat ja ovet narisivat. Mietin, etten mitenkään voisi käydä yöllä vessassa herättämättä naapurihuoneiden asukkeja.

Lopulta pääsin huoneeseeni. Vahvistui se, minkä takia olin hieman uteliaana tarttunut Booking.comissa halpaan tarjoukseen: koko huone oli vain minun käytössäni. Kokonainen tuplavuode jossa saisin nukkua niin leveästi kuin halusin. Yhden nukkujan hinnalla. Mukavaa vaihtelua tunkkaisiin, hienhajuisiin ryhmähuoneisiin, joissa ihmiset tulivat ja menivät aamuvarhaisesta myöhäyöhön. Ikkunasta oli ylin ruutu rikki. Huone tuntui viileältä. Väänsin lämpöpatterin päälle, ja se tuntui auttavan. Naristelin suihkuun ja takaisin, kirjoitin parit muistiinpanot ja nukahdin.

Aamulla olin sitä mieltä, että tämä huone olisi vallan mukava tukikohta Krakovan tutkimiseen. Tiesin, että viesti olisi vähän viime tingassa, mutta päätin kuitenkin kysyä Booking.comin kautta jatkoaikaa. Kysymys lähti kahdeksalta, mutta kymmeneen mennessä kukaan ei ollut vastannut. Checkout oli kymmeneltä, eli oli pakko vaihtaa hostellia. Juuri kun tein lähtöä, siivooja tuli ja selitti jotain sujuvalla puolan kielellä. Lopulta viittilöiden selvisi, että voisin jättää avaimen oveen turvalokeron sijaan. Puntaroin asiaa hetken — ohjeistuksessa oli käsketty jättää avain turvalokeroon. Mutta naisella oli kaikkien muidenkin huoneiden avaimet, joten hänellä mitä ilmeisimmin oli pääsy turvalokeroihin. Mitäpä sitä hänen kiireistä työtään vaikeuttamaan.

Vasta paljon myöhemmin sain vastauksen viestiini. Totta kai olisin voinut jäädä pariksi lisäyöksi. Silloin olin kuitenkin jo kirjautunut toiseen hostelliin.

Ja se oli lähes kaikin puolin hyvä ratkaisu! Dizzy Daisy ("pyörryttävä päivänkakkara" voisi kai olla yksi käännös) otti ilolla vastaan. Respassa oli mainioita ihmisiä jotka puhuivat sujuvaa englantia. Toistaiseksi paras keittiö. Oleskelualueella tuli juteltua useammankin matkalaisen kanssa. Vanhan talon nirinät ja narinat antoi anteeksi, kun saniteettitilat olivat puhtaat ja erittäin huolella mietityt — puhumattakaan siitä, että pyykin sai pestä ilmaiseksi. Pyykkiasiaan tosin liittyi pieni ongelma.

Sain liian myöhään tietää, että kuivausrumpu ei ole ihan priimakunnossa. Olin jättänyt pyykinpesun viimeiselle päivälle ajatellen, että näin maksimoin puhtaiden vaatteiden määrän matkan seuraaville etapeille. Seinällä olleen lapun mukaan yksi tunti ei riittänyt vaatteiden kuivaamiseen, vaan tarvittiin kolmen tunnin ohjelma — no, kahden yli kolmetuntisen ohjelman jälkeen pyykki oli edelleen hieman liian kostea rinkkaan tungettavaksi. Niinpä vietin viimeisen yöni Krakovassa väännellen hiirenhiljaisen oleskeluhuoneen lämpöpattereita täysille, viritellen paitojani ja kalsareitani niiden päälle ja kirjoitellen seuraavaa blogia. 

Dizzy Daisysta oli lyhyt mutta sopivan mutkikas reitti vanhan kaupungin puistorenkaan laitaan. Taisin kävellä reitin kymmenisen kertaa, ja aina piti vähintään kerran tarkistaa suunta Google Mapsista. Dizzy Daisyn välittömässä läheisyydessä oli kuitenkin Pub Stary Pies, joka, kuten edellisen blogini lukeneet muistanevat, oli paikka jossa tapahtui yksi matkani toistaiseksi merkittävimmistä kohtaamisista.

Itse hostellillakin tuli tutuksi useampi ihminen. Yksi mukavista respatyöntekijöistä kertoi olleensa aiemmin töissä Żabkassa, yhdessä tuhansista suurketjun pikkumyymälöistä — ilon päivä, kun oli päässyt eroon kehnosta palkasta, loputtoman pitkistä työpäivistä sekä hankalista ja välillä vähän pelottavistakin öisistä asiakkaista. Kaikki eivät tietenkään olleet yhtä onnekkaita.

Puolalainen, ehkä espanjalaissyntyinen mies oli tullut Krakovaan hoitamaan muutaman liikeasian. Aamuisin hän punnersi makuuhuoneen lattialla, useimpina päivinä hän istui oleskeluhuoneessa läppärinsä ääressä ja soitteli työnhakupuheluja, useimpina iltoina hän katseli syrjäsilmällä televisiosta, miten Rachel Weisz ja Jeremy Renner näyttelivät hiljaa taustalla monotonisen miesäänen kääntäessä kaikki repliikit. Kysyin hänen mielipidettään dubbauksesta. Hän sanoi, ettei oikeastaan enää edes kuullut sitä. Korva oli lapsesta asti harjaantunut tarkentumaan näyttelijöihin, ja neutraali sopotus muuttui tekstitykseksi. Nykyään oli lisäksi Netflix kaikille jotka eivät dubbauksesta tykkää.

Ehdin pikaisesti tutustua myös kolumbialaiseen nuorukaiseen, joka oli lopulta onnistunut toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa ja lentänyt Eurooppaa kiertelemään. Pitkä matka oli lähestulkoon ohi, enää pari maata ja sitten takaisin. Hän oli enimmäkseen yöpynyt kaikkien niiden eurooppalaisten kodeissa joille oli aiemmin tarjonnut yösijan Kolumbiassa. Suurenmoista kulttuurinvaihtoa! Minäkin sain kehotuksen ottaa yhteyttä, jos joskus päätyisin Etelä-Amerikkaan. Vähän ennen puoltayötä hän heitti rinkan selkäänsä ja lähti asemalle Varsovan-bussia vartoilemaan. 

Pian oli minunkin aika vaihtaa maata. Slovakia odotti.

Dizzy Daisyssa respan ja yhteistilojen puolelta astuttiin porttikongimaiseen porraskäytävään. Huoneet olivat ylemmissä kerroksissa. Tarjolla oli myös takapiha, joka kesän lämmön tullen varmasti olisi oiva paikka hengailla.

Oma nariseva huoneeni W94:ssä.