Sarja kuvia sään hylkäämästä baarista

Varna, Zeppelin-baari, tyypillinen torstai. Tyypillinen, koska Couchsurfingin kautta toisensa löytäneet matkaajat kokoontuvat jälleen turisemaan. Vähemmän tyypillinen, koska sää on muuttumaisillaan perin ikäväksi ajankohtaan nähden.

Ehdin kävellä keskustan syrjällä olevaan pubiin hyvissä ajoin ennen tapaamisen alkamista. Silloin ulkona on vielä kuivaa. Ensimmäiset pisarat kostuttavat asfalttia juuri kun ensisiemaisu oluesta kostuttaa kurkkuani. Varttia myöhemmin rännänsekainen vesi vihmoo katua koko voimallaan.

Paikan oma kissa puhdistaa itseään baarijakkaralla. Yritän rapsuttaa, mutta saan kynnen sormeeni. Fair enough. 

Hämärän märän keskeltä sisään putkahtelee hymyileviä, monen maan näköisiä ihmisiä. Hymyilen ja nyökkäilen takaisin. Useimmat tuntuvat tuntevan useimmat muut, tai ainakin jonkun muun. Muutamia kättelen, nimet unohtuvat helposti, ahkeroin muistaakseni.

Jokaviikkoisen tapahtuman järjestäjä Martin tulee sään takia myöhässä, mutta alkaa heti iloisesti yhdistää ihmisiä. Hänkin tuntee useimmat, ja useimmat muut hän on opiskellut sovelluksesta — tai ainakin ne meistä jotka ovat ilmoittaneet tulostaan etukäteen.

On Ivo ja Polina, pariskunta lomailemassa. Unohduksiin on jäänyt heidän kotimaansa, vaikka itäisehkö Eurooppa olisi tietenkin vahva veikkaus. 

On norjalainen Mikael, joka näyttää aivan näyttelijä Simon Peggiltä. Yritän saada muut muistamaan kuka on Simon Pegg. Kaivan lopulta netistä kuvan, jossa hän on samalla tavoin parraton — ja kaikki, Mikael itse mukaan luettuna, nauravat ilmetylle yhdennäköisyydelle.

On Venäjältä vuosi–pari sitten Bulgariaan muuttanut Maya. Häkellyttävän omanlainen, pitkä, ujo ja vaitelias nuori nainen. Huippukoodaaja, suunnaton Bulgakov-fani, fantasiakirjallisuuden suurkuluttaja, Tolkien-cosplay-ihminen joka on kohta menossa Hollantiin kansainväliseen tapahtumaan haltiaksi pukeutuneena. Hän näyttää valokuvia itse tekemistään asuista — ja taas saan hämmentyä siitä minkälaisia lahjakkuuksia tästä maailmasta löytyykään. 

Ja sitten on Calvin.

Martin tulee pöytääni ja kysyy: — Sinähän olit Suomesta? — Kyllä. — Tulepas tänne toiseen pöytään.

Calvin piirtää isolle arkille jotain todella mielenkiintoisen näköistä. Pöydällä on valtava arsenaali kaikennäköistä piirustustarviketta sekä useita lehtiöitä. Martin esittelee meidät. Calvin vilkaisee minua ja kysyy lähinnä toteavaan sävyyn, ikään kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut: — Ai säkin oot Suomesta? 

Suomen kieltä en ole kuullut Ruotsin-laivan jälkeen, jos puheluita kotimaahan ei lasketa. Täällä se tietenkin sitten tapahtuu, pienessä bulgarialaisessa baarissa.

Utelen kaiken mahdollisen hänen piirtäjäntöistään ja pöydällä rohkeasti levällään olevasta projektista. — Mitäs jos jonkun olut kaatuu noiden päälle? — Sitten mä korjaan sen Photoshopissa.

Jotta nyt en vahingossakaan aiheuta mitään ideavarkautta, pysyn poissa projektin yksityiskohdista — vaikka varsin avoimestihan mies tuntuu kysyville teoksestaan kertovan. Scifiä eläinhahmoilla, tarinaan liittyy vallankumous. Sarjakuva-albumi valmistuu toivottavasti muutaman vuoden sisään. Katson työn jälkeä. Se on upeaa. Idea ja tarina kuulostavat todella kiehtovilta.

Calvin on erikoinen tapaus, juuri niin positiivisessa mielessä kuin erikoiset tapaavat tulla. Hän haluaa keskittyä taiteeseensa, ja hän on etsinyt maan jossa asuminen on mahdollisimman halpaa mutta ihmiset riittävän mukavia. Suomen taidepiirit ovat aina tuntuneet vierailta, Suomi itse tietenkin kalliilta. Monen maan ja kaupungin jälkeen Varna on tarjonnut parhaan kompromissin — vuokra naurettavan pieni, ruoka halvimmillaan todella halpaa, ja kulttuuriväen keskuudessa on myönteistä vipinää. Sarjakuvan tekeminen ei tietenkään vielä tuo rahaa, mutta satunnaiset graafiset työt tarjoavat riittävän toimeentulon.

En ole tähän mennessä reissullani juurikaan saanut matkavinkkejä rahan näkökulmasta. Tottahan se on, että jahka käännän nenäni länteen, kaikki alkaa kallistua. Euroopan halvimmat kohteet ovat idässä ja Balkanilla. Balkanin olen pyyhkinyt pois tämänkertaisesta matkasuunnitelmasta. Albania ja Pohjois-Makedonia eivät houkuttele riittävästi Calvinin suosituksista huolimatta. Syynä on yhä itsepintaisesti se, että Balkanilla ei junilla liikuta. Ja minulla on Interrail-kortti.

Calvin saa Varnan ja koko Bulgarian kuulostamaan todella kiehtovalta. Ihmiset eivät teeskentele, ystävyys ja auttamisen halu ovat hänen mielestään aitoja. Tosin hetkeä myöhemmin pöytään tulee pari paikallista tyyppiä tarjoamaan elämyksiä turisteille. He ehdottavat kolmen tunnin autoretkeä jonnekin kaukaiselle majakalle. Calvin kiirehtii varoittamaan minua suomeksi: — Älä. Ne haluaa vaan rahaa, eikä toi paikka oo kummonen. Mee ennemmin arkeologiseen museoon. Yleensä museot on tylsiä, mutta tää on oikeesti käymisen arvonen.

Ja sinnehän tosiaan päädyin, kuten edellisessä blogissa jo mainitsinkin.

Mayasta jää mieleen liikuttava hetki. Tämä mielenkiintoinen, superlahjakas ihminen on hyvin varautunut. Hän on jonkin aikaa seurannut Calvinin ja minun nopeaa suomenkielistä keskustelua. Hän näyttää siltä kuin aikoisi vaihtaa pöytää. Kiirehdin sanomaan Calvinille, että eiköhän jatketa englanniksi. Maya katsoo meitä. — Vaihdatteko te englannin kielelle minun takiani? — Totta kai. Maya katsoo meitä ja hymyilee ujosti. Jatkamme keskustelua vielä hyvän tovin, ennen kuin hän toteaa nukkumaanmenoaikansa koittaneen. 

Couchsurfing-tilaisuus on ohi. Calvin jatkaa baariin, jonka omistaja kuulemma pyörittää paikkaa lähinnä harrastuksena ja jakaa ilmaisia juomia asiakkaille. Minä palaan majapaikkaani. Harmikseni kaikki ruokapaikat ovat kiinni, yhtä lukuun ottamatta — ja sinne kelpaa vain paikallinen käteinen. En edelleenkään ole vaihtanut missään maassa paikallista valuuttaa, joten menen nukkumaan tyhjin vatsoin. 

Mietin, bongaanko lähivuosina Calvinin sarjakuvan jostakin. Toivottavasti. 

Oma matkani jatkuu. Varna taittuu albumin edelliselle aukeamalle. Seuraavalla aukeamalla, vasemman yläkulman ruudussa lukee jo "Myöhemmin Plovdivissa".