Hotellielämää, osa 7: Istanbul ja Chios

Istanbulissa päädyin hotelliin. Kuten aiemmassa blogissa mainitsin, kävin paikan päällä kysymässä yhden hostellin varaustilannetta — saatuani tiedon, että ensimmäistäkään vuodetta ei ollut vapaana, pohdin asiaa uudemman kerran. Olin vasta eilen käynyt Plovdivissa lääkärissä, puremat olivat edelleenkin ahdistavan kutiavia, ja olisi mukava jos voisi käydä suihkussa ja levittää voidetta miten mieli teki. 

Halvimmat hotellit eivät olleet hirveän hintaisia, ja kysehän oli vain kahdesta yöstä — lause jota aloin käyttää yhä useammin tulevissa kaupungeissa.

Classio Hotellia oli jotenkin vaikea löytää. Isommalta kadulta olin aina ensin kääntymässä väärälle sivukadulle. Sisäänkäynti oli niin kapea että ensimmäisellä kerralla kävelin sen ohi. Vain ovi, pari ikkunaa ja pieni kyltti. Mutta pienestä koosta huolimatta sillä oli suuri sydän. 

Sain yhden pienimmistä huoneista. Se oli isompi kuin pari tähän mennessä kohdalleni osunutta hostellin yhteistilaa. Leveämpää vuodetta en tulisi näkemään koko reissulla.

Suihkussakin oli vaihteeksi tilaa kääntyillä, mutta seinään oli asennettu mitä huvittavin härveli. Valittavana oli kiinteä kattosuihku, käsisuihku ja pari riviä outoja vaakasuoraan ampuvia suuttimia. Mikäpä siinä, jos olisi saanut valita vapaasti — mutta vain viimemainitut suuttimet toimivat, ja nekin vähän miten sattuu. Kun valintanuppia yritti käännellä, se tuntui olevan kiinni seinässä vain kuminauhalla. Mitään ei tapahtunut, teinpä mitä tahansa. Taiteiltuani itseni puhtaaksi ja palattuani katutasoon mainitsin asiasta henkilökunnalle. He lupasivat heti kutsua jonkun selvittämään asiaa — ja seuraavana päivänä suihku pelasi hieman paremmin.

Ylipäätään henkilökunta oli mukavaa. Perusasenteessa oli kyllä tiettyä särmää, jonka muistan aiemminkin havainneeni esimerkiksi Egyptissä, mutta heidän halunsa auttaa tuntui vilpittömältä. Kaikkien asioiden hoitamiseen tuntui aina löytyvän joku sukulainen tai tuttu, ja tämä haluttiin jostain syystä erikseen kertoa. 

Kun Çeșmen-bussimatkan selvittäminen ei onnistunut netin kautta, sain auliisti apua. Mies taisi soittaa jopa neljä puhelua.

Chiosilla yövyin kahdessa eri paikassa. Alun perin aioin lähteä päivää aiemmin, mutta en ollut hoksannut ajatella, että ajankohta vaikuttaa laivavuoroihin. Olisin mielelläni ollut viimeisenkin yön kaupungin ulkopuolelta löytämässäni kerrostalohuoneessa, mutta en tietenkään saanut isäntää enää kiinni pääsiäisenvietosta.

Hassua on, että minulla ei ole selvää nimeä yöpaikalleni. Booking.comissa ollut kreikankielinen teksti ei tuntunut kääntyvän kokonaan, mutta se tarkoitti jotain sen suuntaista kuin "studioasunto Chiosilla". Olen yrittänyt myöhemmin etsiä asuntoa, mutta en ole löytänyt. Vaikka en laita mitään hakuehtoja, asunto ei ilmesty kartalle. Ainoa keksimäni selitys on, että se ei ole enää saatavilla.

Isäntä oli hyvin ystävällinen ja avulias. Hän laittoi useita viestejä pelkästään sillä välillä kun kävelin satamasta asunnolle. Hän tuli vastaan, näytti ilman kiireen tuntua paikat ja vastaili kysymyksiini Vrontadosista ja Rouketopolemosista. Kävi itse asiassa ilmi, että hänen poikansa oli toisessa rakettisotajoukkueessa — ja raketteja oli kuulemma tehty uutterasti jo pitkän aikaa.

Alimman kerroksen asunnosta oli ovi suoraan ulos. Huone oli viileä, mutta ymmärsin Varnan-kokemuksen jälkeen laittaa heti ilmalämpöpumpun päälle. Suihkua varten piti muistaa käynnistää vedenlämmitin varttia aiemmin. Suihku itsessään olisi kaivannut uuden käsisuuttimen — vesi ampui lähinnä kaikkialle muualle kuin peseytyjää päin. 

Lupasin isännälle jättää hyvän arvion, ja mainitsin hänelle vain erikseen pikkuviasta. En ole saanut jatkuvan paikanvaihdon, bloginteon ja muun puuhan takia kirjoitettua mitään arvioita, ja nyt näyttää siltä että tätä kämppää en pääse enää kehumaan.

Viimeiseksi yöksi nappasin seudun halvimman hotellihuoneen. Se oli hintansa mukainen. Ennen kaikkea mieleen jäi sijainti ja koko.

Filoxenia-hotelli oli sinällään hyvällä paikalla, vain sadan metrin päässä rantabulevardista. Oma huoneeni vain sijaitsi suoraan respan takana. Ehkä se oli sellainen hätävarahuone, normaalisti työntekijöiden taukotila. Kuulin oven läpi täydellisesti kaikki henkilökunnan ja asiakkaiden keskustelut. Huoneessa oli vuode ja sen ympärillä kävelytila. Pesuhuoneessa pytyllä ei pystynyt istumaan jalat suoraan eteenpäin. Suihkuun mahtui, mutta jos olisin säpsähtänyt liian kylmää vettä, olisin saattanut teloa itseni.

Nukuin kuitenkin yöni hyvin. Mitäpä matkailija muuta majapaikassaan murehtisi.

Jos jollakulla on mielessä se yksi tietty kysymys, joka nousee esiin Kreikasta puhuttaessa — niin kyllä, tilanne on edelleen sama. Molemmissa paikoissa Chiosissa ja myöhemmin Ateenassa. Samoin kaikissa ravintoloissa ja muissa. Jos et ole käynyt Kreikassa etkä keksi mistä on kyse, niin vihjeeksi: se liittyy paperiin ja paperin ominaisuuksiin sen kastuessa.

Seuraavassa osassa yksi kamala ja yksi loistava majapaikka Ateenassa.