Saarelaiselämää

Matkattuaan muutaman tunnin auringonpaisteessa ja lempeissä tuulissa laiva päästi illansuussa poikueensa rantaan Chiosin saarella, samannimisen pääkaupungin kyljessä. Kävelin kapean kujan kautta ulos satama-alueelta useimpien muiden jäädessä odottamaan taksia. Olin vain parin kilometrin päässä yöpaikastani. Miksi ottaisin taksin?

Google Maps näyttää suorimman reitin, ei kauneinta. Pujottelin pienten, aikaa huonosti kestäneiden asuinrakennusten lomitse sivuun ydinkeskustasta. Kulkureittini oli välillä maantie, välillä katu, välillä jalkakäytävätön kuja jyrkkine risteyksineen. Lopulta se oli muurin ja pensasaidan välissä kulkeva pitkä maalaistie, joka johti lähiöntapaiseen. Sieltä löytyi pieni kerrostalo, jonka alakerrassa oli osoitteeni pääsiäisen ajan.

Bussissa huonosti nukuttu yö, kymmenen kilometrin kävely Çeșmessä, lauttamatkan kevyt keikutus ja kävely majapaikkaan eivät jostain syystä lannistaneet minua. Lähdin illansuussa etsimään ruokaa keskustan suunnalta. 

Kreikkalaisten vuoden tärkeimmän juhlan vietto alkoi olla täydessä vauhdissa. Alaikäiset räjäyttelivät pieniä ja isompia pommeja, ja niitä sopivasti säpsähtelin hämärillä kaduilla hiipiessäni. Jo aiemmin näkemässäni keskuspuistossa oli menossa ortodoksinen seremonia, ja ympäröivillä kaduilla riitti väkeä. Musiikkia, raamatun sanaa, koristetta ja asustetta. Suihkulähteessä oli värivalot, ehkä tätä varten, ehkä aina. Erilaisia ihmistä isompia häkkyröitä kanniskeltiin kulkueena pitkin suurta nurmikkoa. Kokonaisuutta koristi kakaroiden kovaääninen kujeilu kaikkialla ympärillä. Tuntui kuin meneillään olisi ollut yhtä aikaa jumalanpalvelus, sambakarnevaali ja uusivuosi. Jäin hetkeksi kuuntelemaan paikallista pääsiäistä.

Puiston piskuinen PA pauhasi pyhää propagandaa. Pastoriparan piti pärjätä puhuessaan pikkupoikien papateille. Pahoin pelkään pakanapaukkujen päihittäneen papilliset pyrkimykset.

Pahoittelen. Poksahtelu päässäni ei pelkästään translitteroitunut. Se myös allitteroitui. Johtunee väsymyksestä.

Koskapa en ymmärtänyt show'sta juuri mitään enkä oikein jaksanut meteliä, luikin sivummalle. Suunnistin kohti ravintoloiden rykelmää Google Mapsissa. En ensin edes tajunnut, että kyseiset syömäpaikat olivat keskellä muinaisen linnoituksen sisäpuolelle jäävää vanhaa kaupunkia. Melko hyvä vihje olisi ollut reitille osunut tunneli joka vei jättimäisen muurin ali. 

Ravintolakeskittymä oli pienellä, viehättävällä aukiolla. Tunnelmallinen valaistus loi yhtä aikaa kodikkuutta ja taianomaisuutta. Valitsin lähimmän ravintolan ja sain hupsun ulkoilmapaikan talon seinustalta ikkunan alta. Vasta myöhemmin hoksasin senkin, miten hyvä tuuri minulla oli käynyt. Kaikki ravintolat olivat totta kai pääsiäisen takia loppuunvarattuja, mutta koska tulin paikalle jo keskuspuiston juhlamenojen aikana, ravintolan emäntä kai arveli minun ehtivän syödä ennen ison väen tuloa. 

Valitsin listalta vähän kaikenlaista, yrittäen päätellä annoskokoja hintojen perusteella. Ja kuinka hyvin onnistuin päättelemään? Riittänee, jos sanon, että luulin saavani juomaksi lasillisen retsinaa, mutta sainkin puolen litran pullon. Kaikkea en käsinkirjoitetusta menusta ymmärtänyt, mutta pari ruokalajia onnistui olemaan kasvisruokaa. 

Kun minulle tuotiin ensimmäisiä ruokia, vieressä olevat kymmenpaikkaiset pöydät holahtivat täyteen ihmisiä. Juttelusta ja naurusta päätellen kyse oli isosta suvusta. Oli päivänselvää, että heidän iltansa menisi pitkän kaavan kautta. Suku tarvitsi henkilökunnan jakamattoman huomion, mikä saattoi olla ihan hyväkin asia — ehkä kukaan ei huomannut, että aloin moukkamaisesti syödä salaattiani salaattilusikalla suoraan kulhosta sen sijaan että olisin annostellut sitä edessäni olleelle pienemmälle lautaselle.

Vatsa äärimmäisen täynnä ja loppuviini repussa vyöryin kaksi tuntia myöhemmin majapaikkaani. 

Chiosin saarella elämä oli joltisenkin leppoisan tuntuista. Asukkaat eivät ole missään vaiheessa halunneet päästää turismia samalla tavalla valloilleen kuin monilla muilla Kreikan saarilla. Toki pääkaupungin rantabulevardin tienoilta löytyy paljon hotelleja, mutta iso osa saarelaisten rahoista tulee laivanvarustamoista ja maanviljelystä. Minulla ei ollut tietenkään kortittomana mahdollisuutta lähteä kiertelemään saarta autolla, mutta sain kuulla useammaltakin ihmiseltä hurmaavista, lähes turmeltumattomista pikkukylistä.

Itse vaeltelin lämmöstä nauttien pitkin poikin kaupunkia. Paras löytöni oli Pagotomania-niminen kahvila, josta sai aivan taivaallista gelatoa. 

Sunnuntaina söin jäätelöpaikan naapurissa jättimäisen kanasalaatin. Minua alkoi huvittaa hellyttävän lohduttomasti naukuva kissa, joka vaelteli pöytien välissä. Tiesin, että täälläkin kissoille jätettiin halpaa raksuteltavaa seinänvierustoille, joten kuoleman kielissä tämä otus tuskin oli. En arvannut ruveta henkilökunnan nähden sitä ruokkimaan, joten kätkin jokusia kananpalasia lautasliinaan. Kun varttia myöhemmin sain maksettua laskuni ja poistuin, en nähnyt kissaa enää missään. Se siitä hyväntekeväisyydestä. 

Ainoa retkeni pääkaupungin ulkopuolelle suuntautui lauantaina Vrontadosin kaupunkiin, kuten alkuperäiseen suunnitelmaani kuuluikin — mutta siitä lisää seuraavassa blogissa.