Hostellielämää, osa 11: Marseille

Marseillen hostelli oli kohtuullisen mukava yllätys. The People on itse asiassa hostelliketju, ja sen tavoitteena on olla enemmän kuin vain yösijan tarjoaja. 

Ulospäin paikka oli lähes huomaamaton. Vain ovi ja pieni kyltti tuikitavallisen talon seinässä pienellä sivukadulla. Mutta satsaus olikin sisätiloihin.

Hostelli hyödynsi talojen väliin jäävän sisäpihan ääriään myöten. Oli seinämaalauksia, vaihtuvaa taidetta, lyhtyjä ja muita ripustuksia, esiintymislava, kasveja ja tietenkin pöytiä ja tuoleja. Sisäpiha toimi yleisenä olohuoneena ja aamiaisravintolana.

Itse hostelli auloineen ja huoneineen käsitti vain yhden sisäpihaa ympäröivistä taloista. Tilat oli kauttaaltaan kunnostettu. En tullut kysyneeksi, kauanko paikka oli ollut toiminnassa, mutta tuskinpa paljon vuotta kauempaa. Huoneista ja käytävistä oli saatu verraten hiljaisia, vaikka sisäpihan bilemeininki saattoi jatkua melko myöhäänkin.

Huoneissa oli myös monenlaisia mukavia yksityiskohtia, ja natisemattomien, verhollisten vuoteiden yhteydessä oli kerrankin riittävästi pistorasioita laitteiden latailuun. 

Hostellilla ei ollut pyykkitupaa, ainakaan toistaiseksi. Aivan kulman takaa löytyi itsepalvelupesula, joka ei varsinaisesti houkutellut. Pieni paikka näytti seinäpintojen suhteen siltä, kuin Saksan miehitysjoukotkin olisivat käyneet siellä univormujaan jynssäämässä. Seinälle sikinsokin kiinnitetyt ohjeistukset olivat enimmäkseen ranskaksi, eikä mikään tuntunut toimivan juuri niin kuin oletti. Jouduin soittamaan puhelun, jonka aikana tarjoilin satunnaisia ranskan sanoja englanninkielisten lauseiden sekaan. Suurin pulmani taisi olla koneen luukku, jonka sulkeminen vaati niin paljon työntö- tai lyöntivoimaa että veikkaisin jääneen monelta vanhukselta sulkematta. No, pääasia oli että sain taas puhdasta päälle viikon ajaksi.

The People järjesti isot partyt jälkimmäisenä iltana. En niihin juuri ehtinyt osallistua, kun halu nähdä kaupunkia oli suurempi. Tulin takaisin hostellille vasta kun musiikki oli jo hiljenemään päin. Jäin alas istumaan ja kirjoittelemaan. Ja sainkin yllättäen seuraa.

Jos olisi pitänyt arvata ulkonäön perusteella, olisin sijoittanut Kattyn jonnekin Ecuadorin tai Perun tienoille, mutta pieleen olisi mennyt. Nuori espanjatar osoittautui innokkaaksi matkustelijaksi, ja niinpä listasimme hyvän tovin haaveita siitä, missä kaikkialla olisi mukava käydä. Kun kerroin, että matkani jatkui Marseillesta Espanjan suuntaan, hän innostui — kai sentään tulisin Madridiin? Kiitin kutsusta ja sanoin, ettei se aivan mahdoton ajatus ollut. 

Hurmaava juttutuokio päättyi lyhyeen, sillä kummallakin oli aikainen lähtö seuraavana päivänä. Olen arka tunkemaan kenenkään seuraan juuri missään, ja siksipä tästä kohtaamisesta jäi hyvä mieli. Oli hyvä tietää, että maailmassa on minua huomattavasti rohkeampia ihmisiä. Sellaisia, joita ei hätkähdytä läppäriään ankarasti tuijottava tuppisuukaan.