EU-KÄÄNNÖS

Barcelonassa sain viimein tilaisuuden kokeilla kotiasumista. Se ei tapahtunut Couchsurfingin kautta, vaan ystäväin ystävällisestä kutsusta. Viehättävä monikansallinen perheyksikkö Elisa–Ludo–Arturo otti minut avosylin ja monin herkullisin aterioin vastaan. Iltoja sävyttivät kirjava-aiheiset keskustelut tv:n ja videopelien ääressä. Keskustelut Arturon kanssa tosin olivat herran nuoresta iästä johtuen enemmän ilme- ja elekielisiä. Googlen ja isäntäväen opastuksella haarukoin pieneen budjettiini sopivia kohteita ympäri kaupunkia. Jälleen huomasin kävelykilometrejä kertyvän ennätyslukemia, vaikka metrolla useimmiten suhauttelinkin palan matkaa oikeaan suuntaan. Sagrada Familiasta olisin ollut valmis maksamaan. Niin kauan kuin olin ollut rakennuksesta tietoinen, sen ihmettely ulkoa ja sisältä oli ollut selkeä haave. Mutta tyhmyydestä sakotetaan: huippukalliit liput olisi pitänyt hommata netistä jo viikkoja aiemmin — eli silloin kun en vielä osannut sanoa, milloin olisin Barcelonassa. Mutta ...

Ranskaan palaisin hieman myöhemmin reissullani. Mutta vielä ennen kuin piipahtaisin viikoksi Espanjaan, edessä oli yksi lyhyt pysähdys. Näppärin junayhteys Marseillesta Barcelonaan kulki Montpellierin kautta, ja siihen kuului reilun kahden tunnin vaihto. Täydellistä. Junamatka Montpellieriin oli lyhyt. Penkkitoverina ollut korealaisnainen oli hiljainen, mutta yllättävän avulias. Kun yritin epätoivoisesti avata pähkinäpussia, hän tuota pikaa tarjosi saksia. Kun nousin junasta hieman kiireellä, hän huikkasi perääni ja ojensi sateenvarjoani. Kiitin ja kiirehdin ulos iloisena siitä etten joutunut Montpellierin kosteaan ilmanalaan ilman suojaa. Montpellier tervehti hieman erikoisella juna-asemalla. Laitureilta noustiin yhdistävälle tasolle, pitkään ja kookkaaseen halliin. Molemmissa päissä oli isot ulkoterassimaiset alueet, ja erilaisia siltoja ja portaita alas kadulle. Vaikka tiesin jo, minne haluaisin asemalta lähteä, meni hetki hahmottaa miten päin olin ja mitä kautta poistuisin. Lopulta...

Marseillen hostelli oli kohtuullisen mukava yllätys. The People on itse asiassa hostelliketju, ja sen tavoitteena on olla enemmän kuin vain yösijan tarjoaja.   Ulospäin paikka oli lähes huomaamaton. Vain ovi ja pieni kyltti tuikitavallisen talon seinässä pienellä sivukadulla. Mutta satsaus olikin sisätiloihin. Hostelli hyödynsi talojen väliin jäävän sisäpihan ääriään myöten. Oli seinämaalauksia, vaihtuvaa taidetta, lyhtyjä ja muita ripustuksia, esiintymislava, kasveja ja tietenkin pöytiä ja tuoleja. Sisäpiha toimi yleisenä olohuoneena ja aamiaisravintolana. Itse hostelli auloineen ja huoneineen käsitti vain yhden sisäpihaa ympäröivistä taloista. Tilat oli kauttaaltaan kunnostettu. En tullut kysyneeksi, kauanko paikka oli ollut toiminnassa, mutta tuskinpa paljon vuotta kauempaa. Huoneista ja käytävistä oli saatu verraten hiljaisia, vaikka sisäpihan bilemeininki saattoi jatkua melko myöhäänkin. Huoneissa oli myös monenlaisia mukavia yksityiskohtia, ja natisemattomien, verhollisten vu...

Ensivaikutelma Marseillesta oli melko jäyhä. Kun sain suunnistettua ulos Saint-Charlesin juna-asemalta, tajusin pääsisäänkäynnin olevan valtavalla, kohotetulla tasanteella. Prameaa, vaaleanharmaata kiveä, pylväitä ja tummia ikkunoita satoja neliömetrejä. Leveä, ruuhkainen autotie heti tasanteen kyljessä. Omalla tavallaan komeaa arkkitehtuuria, mutta melko suurellista ja pönäkkää. Onneksi asemalta ei tarvinnut kävellä kauaksikaan, kun mielikuva alkoi jo hälvetä. Pienempiä katuja ja kortteleita, puistoja ja ravintolaterasseja. Hostellille oli alle kilometrin kävely, ja matkan varrelle osui muun muassa Porte d'Aix, Marseillen oma riemukaari.  Porte d'Aix suunniteltiin aikoinaan Ludvig XVI:n muistoksi 1780-luvulla, mutta rakentaminen viivästyi. Valmistuttuaan lopulta 1839 viidentoista vuoden työn tuloksena kaari ei ollut enää vain yhden kuninkaan muistomerkki vaan voiton symboli laajemmassakin mielessä. Se koristeltiin lukuisin patsain, ja sen seiniin kaiverretuissa reliefeissä kuv...